Pitkästä aikaa

Hei taas pitkästä aikaa!

Koska viime kerrasta on ihan liian kauan, aloitan tekstin lyhyillä maininnoilla viime kuukausien menoista.

• Suoriuduimme Teemun kanssa hienosti isosta metodikurssista ja onnistuin oppimaankin paljon uutta
• Kävimme helmikuun jokaisena viikonloppuna päiväretkillä Hollannin eri kaupungeissa: Haagissa, Goudassa, Delftissä ja Alkmaarissa
• Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna matkustimme Englantiin, missä vietimme kolme yötä Nottinghamissa Mikon ja Jamesin vieraina ja kaksi yötä Lontoossa turisteillen
• Maaliskuussa luonamme vierailivat myös Svante, Laura ja Eliot – itse ainakin ihastuin jälleen keväiseen Amsterdamiin, joka oli jäänyt liian vähälle huomiolle ryhmäprojektin aikana
• Maalis-huhtikuun vaihteessa vierailulle saapuivat äiti, Heljä ja Hele, joiden kanssa kiersimme sekä Amsterdamia että lähikaupunki Haarlemia, kävimme Anne Frank ja FOAM -museoissa ja koimme Chinatownin minullekin aivan uudella tavalla syömällä kiinalaisessa ravintolassa
• Vietimme Teemun kanssa erään lauantain Amsterdamin eläintarhaan tutustuen – enpä ole ennen nähnyt kirahveja niin lähellä asuintaloja, tarha kun on melkoisen keskellä kaupunkia!
• Huhtikuun alussa vieraaksi saapui Mitjo, jonka kanssa koimme muun muassa äänestämisen jännittävyyden ulkomailla, asuntolaivamuseon ja pitkän pyöräretken Pohjois-Hollannin maaseudulle ja pienempiin kyliin Markeniin ja Monnickendamiin
• Jännäsimme eduskuntavaaleja koko lähetyksen ajan ja petyimme karvaasti (sanomattakin selvää)… positiivisen puolen näkeminen Suomen farssimaisessa tilanteessa on vähän vaikeaa vielä tällä hetkellä
• Kävin lyhyen intensiivikurssin Geographical Information System (GIS) -järjestelmistä, opin paljon aivan uudesta asiasta, mutta huomasin myös miksen ole ajautunut it-alalle…
• Teemun vanhemmat vierailivat ja tutustuimme Amsterdamin lisäksi ihmeelliseen kukkamaahan Keukenhofiin sekä suureen Burgers’ Zoo -eläintarhaan Itä-Hollannissa

Vappu oli meille tänä vuonna ORANSSI. Täällä juhlitaan 30.4. kuningattaren syntymäpäivää, ei tosin nykyisen kuningattaren oikeaa synttäriä, mutta kuitenkin. Juhlan nimi on siis Queen’s Day (Koninginnedag) ja sen kunniaksi kaikki pukeutuvat oranssiin, värjäävät ruokia oransseiksi ja vellovat kaduilla  ja kanaaleilla musiikin tahtiin bailaillen. Tuona päivänä on myös sallittua kenen vain myydä melkein mitä vain vapaasti kaduilla. Niinpä jo edellisenä iltana jalkakäytävät varataan liiduilla piirtämällä myyntipaikoiksi ja juhlapäivänä kadulta voi ostaa vaatteita, kenkiä, leivoksia, juomia, oranssin manikyyrin, kasvomaalauksen, valokuvan itsestään kuninkaallisena… Keskustan puisto oli omistettu lapsille, jotka myivät vanhoja lelujaan, pitivät aivan ihania musiikki-, tanssi- ja taitoesityksiä ja olivat vain kaikin puolin söpöjä

Uuteen juhlaan Amsterdam virittäytyi jo eilen, kun vietettiin Liberation Day:tä (Bevrijdingsdag). Juhlan aiheena oli vapautuminen Saksan miehityksen alta vuonna 1945. Konsertteja oli ympäri kaupunkia ja illalla vielä hieno televisioitu konsertti, jota myös kuninkaallinen perhe oli katsomassa. Hauskinta oli, kun konsertin lopuksi kuningatar astui kanaalilaivaan ja vilkutteli läheisille rannoille ja silloille kerääntyneelle kansalle, kunnes laiva lopulta ajoi ylhäisyydet kanaaleja pitkin pois. Oli huippua nähdä ihmisten villiintyvän hurraten ja lippuja heilutellen aina kun tämä pieni vanhahko nainen punaisessa takissaan vilkutti johonkin suuntaan.   Joukkohurmassa innostuin itsekin kuningattaren näkemisestä ja heilutin vinhasti järjestäjiltä saamaani muovilippua!

Olen nyt ollut jo jonkin aikaa omasta halustani aikaisella kesälomalla. Olisin voinut ottaa toukokuun loppuun asti jatkuvan kurssin, mutta päädyinkin pitämään lomaa, sillä koko tuleva kesä menee jälleen kesätöissä ja joululomakin kutistui tänä vuonna reiluun viikkoon. Kevät ja kesä on tullut tänne Suomea nopeammin ja Amsterdamin ihmeistäkin pitäisi ehtiä nauttia kunnolla ennen paluuta Suomeen. On vielä monia museoita, puistoja ja kaupunginosia kiertämättä.

Ensi viikolla lähdemme vielä pikavisiitille Pariisiin! Euroopassa asustavista ystävistä on otettava kaikki ilo irti, samoin kuin mahdollisuudesta matkustaa kätevästi junalla. Käymme siis Ranskassa 12. – 16.5. ja sitten 24.5. palaankin jo koto-Suomeen! Tulen Lappeenrantaan näillä näkymin 24.5. ja 29.5. väliseksi ajaksi ennen kesätöiden alkua, kaikki sielläpäin asustavat tai silloin oleilevat voivat tiedostaa tämän jos haluavat miuta nähdä   Toki kesän aikanakin Lappeenrannassa tulee käytyä, mutta ne ovat sitten valitettavasti lyhyempiä viikonloppuvisiittejä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin lopetan tämänkertaisen blogimerkintäni.

Tammikuu

on ollut mukavan hektinen ja ystävientäyteinen.

Totutellessamme vielä luennoilla käymiseen saimme nauttia jälleen Amsterdamin iloista vieraiden kanssa. Sofia ja Joona kävivät muutaman yön visiitillä ja Mikko ja Janni perehtyivät Amsterdamiin useamman päivän ajan. Ehdimme opiskeluiltamme käydä itsekin FOAM-valokuvamuseossa (uudet näyttelyt) ja kokea House of Bols “cocktail experiencen”. Kävimme myös mm. kahden eri kaverin synttäreillä ja etiopialais-eritrealaisessa ravintolassa. Vaikka joululomalta paluu suoraan luennoille saattoi tuntua rajulta, ei kestänyt kauaa, kun jo solahdimme takaisin tuttuun Amsterdam-arkeemme.

Seuraava jännitysmomentti saapuikin sitten tammikuun 20. päivä tanssiesityksen muodossa. Syksyn ajan kestänyt tanssikurssi huipentui koko kulttuurikeskuksen yhteiseen “oppilasnäytökseen”, jossa meidän ryhmä esitti kaksi tanssia. En ole koskaan ennen esittänyt kokonaisia tansseja niin vähällä yhteisharjoittelulla. Tunteja meillä oli ollut noin 12 syksyn ja talven aikana sekä pari muistelukertaa vielä ennen näytöstä. Pidin kovasti molemmista tansseista ja osasinkin ne toki ihan hyvin, mutta lihasmuistiin ne eivät ihan aukottomasti olleet vielä menneet. Ennen näytöstä aloin huolestumaan, etten kaikkien ihmisten edessä enää muistaisikaan mitä tulee seuraavaksi. Vaikka mokailu ei olisi niin haitannutkaan, halusin näyttää osaavani tanssit ihan kunnolla. Katsomo ei ollut suuren suuri, mutta kyllä sinne taisi parisensataa ihmistä mahtua. Teemu tuli toki katsomaan ja näkikin itseasiassa ensimmäistä kertaa minut tanssimassa tai siis oikeammin esittämässä tanssia… tai miten se nyt sanotaan. En hirveästi mainostanut tähtihetkeäni, mutta myös salsaa harrastava vietnamilaistyttö Ngan liittyi kannatusjoukkoihin, ja hänen ansiostaan näettekin muutamia kuvia esityksestäni.

“Shut Up and Let Me Go”

“Shut Up and Let Me Go”

“You Can’t Stop the Beat”

“You Can’t Stop the Beat”

“You Can’t Stop the Beat”

“You Can’t Stop the Beat”

Esitys itsessään meni mahtavasti vaikka olikin jotenkin hermojaraastavan jännittävää. Ensimmäinen tansseistamme oli energinen ja suorastaan vihainenkin tanssi The Ting Tingsin Shut Up and Let Me Go -kappaleeseen. Toinen tansseistamme oli illan viimeinen ja enemmän musikaalityylinen. Se esitettiin Hairspray-musikaalista tutun You Can’t Stop the Beat -kappaleen tahtiin ja oli hauska ja nopeatempoinen. Koska tanssi oli illan viimeinen, oli yleisö kunnolla mukana ja tunnelma tanssin loppuessa sen mukainen.

Tanssihuumasta toipuminen oli olosuhteiden pakosta nopeaa, sillä seuraavan viikon (= viime viikon) teemana oli “kaksi tenttiä ja essee deadline”. Erityisesti Climate & Policy-kurssilla oli kyllä ilo olla, koska luennoitsija oli innostunut, innostava ja asiansa osaava Joyeeta Gupta. Toivotaan vielä, että tenttikin meni hyvin

Vaikka täällä on oltu nyt jo viisi kuukautta, eivät kaikki kurssini olleet vieläkään selviä loppuvuodelle. Niinpä olin taas kysymysmerkin edessä sen suhteen, mitä kursseja kävisin tänään alkaneessa jaksossa. Ainoa, josta olin aidosti kiinnostunut, oli Teemun tutkinto-ohjelman jättiläiskurssi Environmental & Energy Policy Tools. Olin jo aiemmin toivonut pääseväni tälle erilaisia ympäristötutkimuksessa käytettäviä metodeja esittelevälle kurssille ja minulle oli ilmoitettu sen olevan mahdotonta, lähinnä koska en ole vielä kandikaan ja kyseessä on maisteritason kurssi. Olen kuitenkin tähän mennessä päässyt suorittamaan kolmea heidän kurssiaan ja suoriutunut niistä oikein mallikkaasti. Niinpä vietin viime perjantaina muutaman tunnin kansainvälisen toimiston Ramonin pakeilla selittämässä pätevyyttäni vielä kertaalleen. Kurssin koordinaattori päästi kuin päästikin minut tälle kurssille, josta on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa. Alkakoon siis neljä viikkoa jokaviikkoisia minitenttejä ja iso neljän viikon ryhmäprojekti perään, antaa tulla vaan! Tämä on sentään jotain oikeasti kiinnostavaa.

Suunnitelmissa meillä tämän opiskeluilon lisäksi on joka viikonloppuna tehtävät päiväretket ympäri Hollantia – kelpaisko vaikka Edam tai Gouda -nimiset paikat? Katsotaan minne päädymme.

Tästä se taas lähtee

Myönnettäköön, olen ollut laiska kirjoittamaan kuulumisiani. Kaikenlaisia syitä toki löytyy, mutten tylsistytä teitä nyt niillä. Listaan sen sijaan nopeasti mitä on tapahtunut sitten viime kirjoitukseni.

Kävimme Brysselissä ihanalla viikonloppuvierailulla marraskuun lopulla. Ilmat olivat melko kylmät, mutta emme keskittyneetkään kaikkien mahdollisten nähtävyyksien kiertämiseen vaan nautimme rennosta oleskelusta. Mainio kohokohta oli mahdollisuus saunoa suomalaiseen tapaan harjoittelussa Brysselissä olleen Johanna-kaverimme ansiosta.

Juhlapuolella kunnostauduimme erityisesti Teemun synttäreiden aikaan 27.11. Suurin osa uusista ystävistämme pääsi juhlistamaan merkkipäivää ja bileet olivat sankarin arvoiset. Joulukuun alusta koko Hollanti oli juhlatuulella, kun 5.12. koitti Sinterklaas-juhlan aika. Hollantilainen kaveri järjesti hauskat Sinterklaas-juhlat luonaan, joten mekin pääsimme mukaan tähän kulttuurierikoisuuteen. Secret Santa -ajatuksella tuodut pikkulahjat jakautuivat vieraiden kesken noppapelin avulla, jossa loppujen lopuksi varasteltiin toisilta lahjoja

Itsenäisyyspäivää emme päässeet kunnolla juhlistamaan, eivätkä hollantilaisetkaan ymmärtäneet kunnioittaa juhlapäiväämme luennoilta vapautuksin. Katsoimme kuitenkin Teemun kanssa netistä Linnan juhlia sivusilmällä ja kuuntelimme vähän Sibeliusta kynttilöitä poltellen

Kaiken tämän aikana puursimme myös kursseilla. Teemulla oli melkoisen rankka jakso, joka huipentui tenttiin vielä jouluaatonaattona. Minun kahdesta kanditason kurssistani toinen (Environment & Development) oli aika rento, joskin viiden hengen ryhmässä tehty esitys kuumensi hieman tunteita. Toinen kurssi (Knowledge Management) vaati jo enemmän panostusta, mutta vaikka aihe olikin minulle aivan uusi, oli se myös mielestäni tosi mielenkiintoinen! Vaativalta kurssilta myös oppi paljon.

Joulukuun lopussa tenttien vielä painaessa päälle saimme mukavaa puuhaa ja ajateltavaa vieraista: Minna, Carlos ja Lukas pysähtyivät Amsterdamiin neljäksi päiväksi matkallaan Suomeen joulunviettoon. Oli ihanaa näyttää heille tätä kaupunkia ja nähdä Lukaksen ilo vastasataneesta lumesta. Juuri heidän tultuaan satanut lumi oli ensimmäinen, jonka Lukas muisti nähneensä. Lunta Lukas pääsikin sitten näkemään ja kokemaan oikein olan takaa vielä Suomessa. Minna, Carlos ja Lukas matkasivat Suomeen jo maanantaina 20.12., kun taas me Teemun kanssa seurasimme aatonaaton iltana.

Joulu ja uusi vuosi Suomessa sujuivat ihanan rennosti ja vakaasti mitään tekemättä (mitä nyt jaksoin jonkun verran tavata sukua ja kavereita). Takaisin tulimme jo eilen eli 3.1. ja onnistuin aikaisesta paluusta huolimatta jäämään paitsi kahdesta ensimmäisestä luennosta. Opintojen jatkaminen tuntui vielä eilen palatessa täysin ylivoimaiselta ajatukselta. Tänään kuitenkin sain luennolla jälleen kipinän mielenkiintoiseen aiheeseen. Tällä kertaa kursseina ovat Climate & Policy ja Sustainable Land Management.

Suomen pakkasten jälkeen on melko virkistävää palata nolla-asteiseen Amsterdamiin, missä aurinko paistaa ja nurmikaan ei ole ehtinyt kuolla vaan vihertää iloisesti. Pimeää täällä iltaisin kylläkin on, kun ei ole lunta maisemaa valaisemassa. Keväinen sää kuitenkin piristää mieltä ja kääntää suut hymyyn.

Nyt tammikuussa odotamme jälleen vieraita, ensimmäisiä jo huomenna. Toivon muuten kaikille KLM:llä tänne lentäville yhtä hauskaa kapteenia kuin meillä oli eilen. Hän kun yritti sujuvasti hollantia ja englantia solkattuaan vääntää tervehdyksensä myös suomeksi! Lausuminen oli yllättävän hyvää, mutta valitettavasti tekstin kääntäjänä oli selvästi toiminut jokin Google Translaten sukuinen internetin kääntöohjelma. Tulos oli sen mukainen.

Aloitus oli aina reipas: “Hyvät naiset ja herrat! Täällä puhuu sinun kapteeni.” Meille myös vakuutettiin lennon menevän suunnitelmien mukaan: “Lennämme yli Tukholma, Kööpenhamn.. Amsterdam. Odotamme saapua ajoissa.” Lopetus oli tuttavallinen ja kohtelias: “Kiitos huomiostas!” Huumorin huippu oli kuitenkin suora käännös kapteenin yrittäessä sanoa jotakuinkin, että nyt kun lentohenkilökunta on näyttänyt teille turvallisuusohjeistuksen jne. Tässä lauseessa englanniksi esiintyvä “safety demostration” kääntyi nimittäin “turvallisuusmielenosoitukseksi”. Niinpä niin. Kiitin lähtiessä henkilökuntaa suurta hupia minulle tarjonneista suomiyrityksistä, joita ei siis ollut vain yksi vaan pitkin lentoa kolme pitkää ja vatsalihaksia koettelevaa pätkää. Kiitos KLM.

Tästä se uusi vuosi siis lähtee käyntiin. Nyt kun kevätlukukausi käynnistyy, muistuttaa se sopivasti meitä siitä, miten vähän aikaa täällä loppujen lopuksi on jäljellä. Vielä pitäisi suunnitelmien mukaan vierailla ainakin Pariisissa ja Nottinghamissa sekä tietenkin käydä lähikaupungeissa ihan päiväretkillä. Amsterdamissakin on vielä moni museo, ravintola, baari ja muu nähtävyys näkemättä. Tätä kaikkea hidastamassa on kaikenmaailman opiskeluhömppä, mutta tasapainottelemalla selvinnemme. Kevättunnelmia myös teille lumiseen ja kylmään Suomeen sekä muille lukijoille ympäri maailman!

Kotiutumista

Meillä on käynyt täällä vierailijoita. Simo ja Kaisu pääsivät kokeilemaan elämäntapaamme asuessaan meidän kanssamme muutaman päivän. Oli hauskaa seikkailla kaupungissa ajoittaisista sateista huolimatta. Kävimme Amsterdamin historiallisessa museossa, jossa oppi paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta kokonaiskuvaa on ymmärrettävästi vaikea muodostaa kaupungista, joka on perustettu 1200-luvun paikkeilla. Kävimme syömässä kasvisravintolassa ja kokkailimme myös kotona. Vierailun viimeisenä päivänä jonotimme kärsivällisesti Anne Frankin taloon, missä sai hyvän kuvan Frankin perheen kokemuksista piilottelun aikana ja sen jälkeen. Museo on mielestäni todella hyvin koottu ja piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun.

Simo ja Kaisu kävivät myös tutustumassa joka torstaiseen yliopistotraditioon, borreliin, jolloin tiedekuntamme opiskelijajärjestön kerhohuone muuttuu ehdaksi pubiksi. Baaritiskiltä myydään olutta ja viiniä noin eurolla ja siellä sitä sitten yliopiston tiloissa tutstutaan muihin opiskelijoihin samalla kun osa yliopiston henkilökuntaa vielä lopettelee työpäiväänsä. Ei siellä toki koko yötä saa rällätä vaan tilat menevät kiinni kymmeneltä. On se silti outoa nähdä hiprakassa tanssahtelevia opiskelijoita tulossa ulos yliopistorakennuksesta vahtimestareiden nenän edessä. Pieniä merkkejä siitä, että olen Hollannissa?

Vieraiden palatessa Suomeen pääsi hiljalleen alkanut flunssani valloilleen ja lysäytti minut sohvalle melko moneksi päiväksi. Samalla oli kuitenkin tarkoitus lukea tentteihin ja vääntää esseetä. Huilailun jälkeen sain kuitenkin opiskeltua mielestäni melko sopivan verran, niin että tenteissä tuntui mukavan varmalta. Toisen kurssini tulokset ovatkin jo tulleet ja olen niihin tyytyväinen, erityisesti verraten siihen todellisuuteen, että noin 30 sadasta eivät päässeet kurssia läpi ja vain noin 30 sadasta sai 7 tai yli täydestä arvosanasta 10. Arvostelu on siis tosiaankin aika tiukkaa, mutta jotenkin tuntuu, ettei korkeimpiin arvosanoihin pääse tavallisella opiskelupanoksella kukaan muutenkaan – turha siis edes ottaa niitä huomioon.

Tenttien jälkeen juhlistimme vapauttamme ja lepäilimme. Mukavaa arjesta irtautumisseuraa saimme pian Tupusta ja Hannusta, jotka saapuivat Amsterdamiin Saksan kautta – tuoden tietenkin hulvattoman määrän Suomi-tuliaisia mukanaan. Kiertelimme kaupunkia ja yritimme myös käydä museoissa. Se osoittautui kuviteltua vaikemammaksi. Tiesin jo ennestään Anne Frankin talon jonoista, mutten ajatellut niiden olevan maanantaina viikonlopun veroisia. Jostain syystä jonot olivat pahempia kuin koskaan, näin myös Van Gogh -museossa ja vieressä olevassa Rijksmuseumissakin. Onneksi Tupu ja Hannu pääsivät kokemaan Anne Frankin talon seuraavana aamuna mennessään sinne heti avaamisaikaan. Toisaalta museotonkin elämä on makeaa Amsterdamissa. Kävimme kätevällä kanaaliristeilyllä, joka antoi kaupunkiin uuden näkökulman ja nautimme kaksi ihanaa illallista höpötellen iltamyöhään.

Viime viikko huipentui perjantaisiin juhliimme. Saimme viimein aikaiseksi järjestää bileet asunnossamme ja teemana olivat “kansainväliset juomat” eli eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ystäviemme kotimaiset virvokkeet. Kohokohtia olivat eteläamerikkalainen Pisco Sour -sekoitus, indonesialaiseen juomaan pohjautuva Pisang Ambon ja romanialainen valkoviini ja tsuika-viina. Itse tarjoilimme pahaa-aavistamattomille vieraillemme Leijona Pastilli-shotteja ja Finlandia-vodkaa. Kivaa oli   Uusi jakso on kuitenkin tuonut uudet kurssit arjen iloksi ja kirjoihin hautautuminen on jo lupaavassa alussa. Tämä jakso vaikuttaa kuitenkin pikkuisen rennommalta kuin viime jakso ja ehdottomasti rennommalta kuin millainen jakso Teemulla on koulutusohjelmassaan. Uusi kotikaupunkikin alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa. Näin sitä täällä kotiudutaan.

Kivuliasta mutta mukavaa

Ahkera kirjoittelu tänne ei oikein tunnu onnistuvan. Ehkäpä tahti vielä kiihtyy, kun saan suurimmat kurssitehtävät väännettyä valmiiksi. Nyt kuitenkin pientä päivitystä:

Viikot täällä täyttyvät opiskelulla, kotona köllöttelyllä ja elokuvien katselulla, kavereiden kanssa höpöttelyllä ja illanvietoilla. Yksi suuri ilon lähde on elvytetty tanssiharrastus! Löysin kohtuullisten etsintöjen jälkeen viimein yliopiston kulttuurikeskuksesta muitakin tanssikursseja kuin urheilukeskuksessa tarjottua zumbaa. Kulttuurikeskus toimii lähinnä hollanniksi, mutta lyhyt englanninkielinen esittelyteksti info-lehdessä lupasi englanninkielisten olevan tervetulleita kaikille tanssikursseille. Niinpä selasin mielenkiinnolla läpi melko laajaa tarjontaa pohdiskellen olenko enemmän perinteisen jazzin vai kenties latinotanssien tuulella, kunnes löysin täysosuman: “show/musicaldans”= show/musikaalitanssi!

Kymmenen kerran kurssin ensimmäinen tunti oli vapaa kaikille kokeiltavaksi, joten hipsin uteliaana saliin kuunnellen ympärillä pyörivien opiskelijatyttöjen hollantihölötystä. Tunnin alkaessa menin kysymään jo varmaan viittäkymmentä lähestyvältä opettajalta josko tunnin voisi pitää edes osittain englanniksi. Hän lupasi ystävällisesti yrittää vaikkakin selitteli, ettei oikein ole koskaan muulla kielellä kuin hollanniksi tanssia opettanut. Tunti kuluikin lähinnä hollanniksi (“näinhän opit nopeammin hollantiakin!”), mutta pääasiat käännettiin kiltisti myös auttavalle englannille. Tunti itsessään oli aivan mahtava, hyvinkin samanlainen kuin muinoin Lappeenrannassa. Huomasin monen jutun autuaasti unohtuneen pois lihasmuistista, mutta oli ihanaa saada liikkua jälleen niin tutulla tavalla. Menin heti tunnin jälkeen ilmoittautumaan kurssille, jonka hintakin oli opiskelijalle aivan mainio. Nykyisin joka keskiviikkoinen tanssitunti on ehdoton ilonaihe ja antaa paljon virtaa iänikuiseen opiskeluun. Toisaalta muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen olen voivotellut joko polvea, reisiä tai selkää, joten uudelleentotuttelu tanssin maailmaan ei tule ilmaiseksi. Tunneilla harjoitellaan kahta koreografiaa, jotka hämmästyksekseni esitetään tammikuussa kulttuurikeskuksen esityksessä…   Siitä varmasti lisää myöhemmin.

Eräs hauska kokemus oli viikko sitten sunnuntaina vaihto-opiskelijajärjestön kanssa tehty retki kokeilemaan paintballia. Jos ette ole ennen paintballista kuulleet, voin lyhennelmänä kertoa, että kyse on eräänlaisesta aikuisten leikkisodasta, jossa aseina toimivat pieniä värikuulia ampuvat pyssyt. Osuessaan johonkin värikuula (yleensä) räjähtää ja maalia turskahtaa kohteeseen. Kun saa tällaisen osuman, on poissa pelistä. Yleensä kaksi joukkuetta pelaa toisiaan vastaan niin, että kaikki vastustavan joukkueen pelaajat yritetään “ampua”. Pisimmillään yksi erä kesti kuitenkin 15 minuuttia. Kaikille annettiin maastohaalarit ja kasvot peittävä maski ja siellä sitä sitten ryömittiin esteiden takana ja tähtäiltiin vastustajia puiden takaa ainakin kolmen tunnin ajan. Homma tuntui samalla naurettavalta, jännittävältä ja melkein pelonsekaiseltakin, osuma kun nimittäin kirpaisi jonkin verran tullessaan kovalla paineella pyssystä. Olin kovin ylpeä kyllä, kun onnistuin välillä tähtäyksissäni, enkä toisaalta yleensä ihan heti “kuollutkaan”. Muutama osuma oli kuitenkin inhottavan kivulias, kun vastustajat eivät noudattaneet kirjoittamatonta sääntöä ampua vähintään noin kuuden metrin etäisyydeltä. Sainkin kantaa kauan kauniita mustelmia, jotka alkavat vasta nyt pikkuhiljaa hävitä käsivarresta ja reidestä. Kunnon päälle kävi, mutta toisaalta oli ikimuistoista 

Kavereiden kanssa on ollut monia mukavia illanviettokokemuksia. Italialainen poika kutsui tyttöystävineen meidät ja erään kreikkalaisen tytön luokseen syömään munakoisolasagnea eräänä perjantaina. Ilta oli täynnä vilkasta keskustelua, hyvää ruokaa ja viiniä sekä naurua. Oli hauska huomata kulttuurieroja Välimeren asukkeihin, ja nauroimmekin yhdessä tavoille, jotka kuulostivat milloin kenellekin aivan kummallisilta. Viime sunnuntaina oli myös hauskaa istuskella ensin aurinkoisen päivän kunniaksi puistossa piknikillä ja siirtyä sitten lähellä asuvan hollantilaisen luo viettämään iltaa, jossa edustettuina olivat Belgia, Peru, Chile, Hollanti, Romania ja tietenkin Suomi.

Opiskelujen osalta olen törmännyt siihen todellisuuteen, että opiskeltavaa riittää aivan yhtä paljon kuin Suomessakin. Toisaalta teen nyt maisteritason kursseja, joten ehkä sen ei pitäisi olla yllättävää. Ensi jaksoon olen valinnut kaksi kanditason kurssia, joten voisin kuvitella pääseväni sitten vähän helpommalla. Toisaalta nykyiset kurssit ovat ihanan mielenkiintoisia ja opin tosi paljon hyödyllisiä juttuja. Outoa on kuitenkin se, kun ei vielä tiedä millaista tasoa täällä odotetaan. Monet sanovat, että täällä vaaditaan PALJON, eikä korkeimpia arvosanoja periaatteessa jaeta. Toisaalta en ole kuullut kenenkään suomalaisen kokemuksia ja vain siitähän voisi tietää miten käytännöt vertautuvat Suomeen. On siis kai kärsivällisesti odotettava ensimmäisten tenttien ja kurssien tuloksia.

Huomenna kyläilemään saapuvat Simo ja Kaisu, joille on hauskaa näyttää uutta kotikaupunkia. Toisaalta tuntuu, ettei vielä itsekään tunne täällä kunnolla paikkoja, joten tutustumistahan tämä on itsellekin. Museovierailuja ollaan säästelty, jotta on sitten kiva käydä vieraiden kanssa. Erään uuvuttavan Ikea-sunnuntain ansiosta meillä on nyt myös vierasvarustus eli patjat, petivaatteet ja pyyhkeet kahdelle itsemme lisäksi. Toivottavasti ensimmäiset pidempiaikaiset vieraamme viihtyvät!

Esikoinen

Näin alkaa jälleen uuden blogikirjoittajan tarina. Hieman hirvittää ajatella, että kuka tahansa voi lukea täältä kirjoituksiani. En kuitenkaan tiedä, mitä haittaakaan siitä olisi… Ehkäpä tämä on jälleen hyvä mahdollisuus oppia ottamaan asiat vähän rennommin.

Kaverini Mari piti pari vuotta sitten blogia ollessaan au pairina New Yorkissa. Samaan aikaan minä kirjoittelin ylipitkiä sähköposteja kymmenille vastaanottajille Dublinista. Oman blogin perustamisessa Marin au pair -blogi oli suuri innoittaja ja antoi suuntaa sille, mitä haluan blogillani saada aikaan. Se osoitti, ettei blogin tarvitse olla sellainen, jossa pohditaan elämää mullistaneita kokemuksia ja filosofoidaan maailmasta. Blogi voi myös olla silkka yhteydenpidon väline, sähköpostia vaivattomampi ja hienostuneempi tapa kertoa kuulumisia kaukaisille läheisille.

Ajatuksena on siis kirjoitella kuulumisia Amsterdamista. Saavuin tänne elokuun viimeisinä päivinä kiitollisena siitä, ettei tarvinnut etsiä mitään tai hankkia ruokaa tms., kun Teemu oli jo täällä viikon verran asunut. Olin “hieman” voipunut Soilen edellispäiväisten juhlien, lyhyiden yöunien ja matkustamisen tuloksena, mutta pääsin onneksi syömään ja nukkumaan heti ensimmäiseksi. 

Ensimmäinen viikko meni asioiden järjestelemisessä ja ihmisiin tutustuessa. Teemu on täällä maisteriohjelmassa, jossa järjestettiin varsinkin alkuviikkoina paljon tutustumisaktiviteetteja yliopiston toimintatapoihin, paikkoihin ja ihmisiin. Onkin tosi hyvä, että saan kuulla Teemulta, miten asiat täällä hoituvat, koska vaihto-opiskelijoiden tervetulolärpätys tiedekunnassa (Faculty of Earth and Life Sciences) kesti ruhtinaalliset kolme tuntia. Itse jäin kaiken lisäksi paitsi kahdesta ensimmäisestä tunnista siksi, että olivat lähettäneet tiedon koko jutusta minulle väärään sähköpostiosoitteeseen (ilmeisesti elina.matter@…). Muutenkin on hieman yllättävää, kuinka nihkeästi jotkin asiat onnistuvat täällä. Lähinnä se kai yllättää siksi, että Hollannin kuvitteli olevan aika samanlainen kulttuuriltaan kuin Suomi. Pääosin täällä ollaankin aika samanlaisia ja varmasti Suomeen tulevilla vaihto-opiskelijoilla on aika vaikeaa selvitellä kaikkea Suomessakin..

Teemun kautta olen tutustunut suurimpaan osaan muista opiskelijoista. Se on tapahtunut siinäkin mielessä ihan luonnollisesti, että olen ensimmäisessä jaksossa kahdella kurssilla, jotka kuuluvat molemmat Teemun maisteriohjelmaan. Maisteriohjelman nimi on Environment and Resource Management ja sen monitieteisyyttä ja kokonaiskuvaa painottavat kurssit sopisivat todella hyvin siihen, mitä opiskelen Helsingissä. Kun en kuitenkaan ole vielä maisteritasolla Suomen opinnoissani, ei yliopistolla olla kovin innoissaan siitä, että tekisin vain maisterikursseja. Toisaalta en välttämättä saisikaan niistä niin paljoa irti, koska ainakin ensimmäiset kurssit tuntuvat asiasisällöltään samantyyppisiltä kuin jo Suomessa käymäni kurssit. Saan siis joka tapauksessa tehdä vuoden aikana muutamia maisterikursseja, joille ennakkotietoni riittävät ja aina kun mahdollista, minut sysätään kanditason kursseille. Vaikka olen virallisesti vaihdossa vain yhdessä tiedekunnassa, menen ensi jaksossakin tekemään kursseja muista tiedekunnista, joissa kanditason kursseja on enemmän tarjolla englanniksi. On ihan hyvä nähdä vähän eri puolia tästäkin yliopistosta.

Tärkeä osa täällä olossa on tietenkin oma asunto. Talo, jossa Teemun kanssa asumme, on jätti-iso (lähinnä pituudeltaan, ei korkeudeltaan) kerrostalo, joka on täynnä vaihto-opiskelijoita meidän yliopistosta. Talo sijaitsee eräänlaisella yliopiston kampusalueella, jossa on kymmeniä opiskelija-asuntoloita, pieni kauppa, kahvila/baari, urheilukeskus, kulttuurikeskus, pyöräkorjaamo, internet-neuvontapiste ja vuokrafirman toimisto. Tämä alue on sellaisen 15 minuutin pyöräilymatkan päässä yliopistolta itseltään ja lähellä menee myös metro- ja ratikkalinja. Harmittavan lähellä aluetta on lentokenttä, jonka huomaa näppärästi yli vyöryvistä koneista. Lentokoneita ei kuitenkaan mene ihan koko ajan vaan selvästi välillä on “ruuhka-aika” ja välillä ihan hiljaista. Yöllä eivät ole onneksi häirinneet, joskus harvoin on ääneen saattanut aamulla herätä. Aamuisin suurempi häiriö on ikkunoiden takana paljastuva rakennustyömaa. Talomme viereen rakennetaan uusia opiskelijakerrostaloja ja työt voivat olla enemmän tai vähemmän äänekkäitä. Hauska piirre on myös tapa kailottaa radiota työmaalla niin kovaa, että kappaleen voi tunnistaa meillä sisälläkin ikkunan ollessa auki. Työnteko rakennuksilla kuitenkin loppuu jo neljän maissa ja aamullahan olisi hyväkin nousta aikaisin, että saisi hyvin päivän ja opiskelun käyntiin ennen luentoja, jotka alkavat yleensä vasta iltapäivällä.

Työmaasta ja tämän talon kunnosta varoiteltiin meitä ihan vuokraajienkin taholta ennen tänne tuloa. En tiedä, olenko kuitenkaan samaa mieltä siitä, että tämä olisi jo ihan purkukunnossa. Ja toisaalta, se että meillä on seinissä vanhoja jälkiä vain mahdollistaa vapaamman asumisen ja asunnon muokkaamisen omanlaisekseen ilman pelkoa kauheista sanktioista jos seiniin jää vaikka teippijälkiä. Itse pidän asunnosta kovasti, meillä on oikein mukavasti tilaa. Ja niin kuin puhuimme Teemun kanssa muutama päivä sitten, olisi täällä paljon inhottavampaa asua jos tietäisi joutuvansa asumaan täällä hamaan tulevaisuuteen. Talo itsessään ei kenties ole niin hehkeä, mutta meidän asunto on meidän oma valtakunta. Meillä on olohuoneesta lasiovilla erotettu pieni makuuhuone, johon olemme laittaneet myös yhden työpöydän. Olohuone on kaksi kertaa makuuhuoneen kokoinen ja siellä meillä on (vuokranantajan puolesta) kolme vaatekaappia, yksi avoin tummaa puuta oleva kaappi, nojatuoli, työpöytä, sohva, telkkari ja pesuallas. Työmaan puoleisella seinustalla kulkee avoin parvekekäytävä koko talon leveydeltä. Sinne meillä on kolme lasiovea, kaksi olohuoneesta ja yksi makuuhuoneesta. Sinne suuntaan olevat seinät ovat yhtä suurta ikkunaa, joiden edessä on harmittavasti läpikuultavat, vihreänkeltaiset, raidalliset verhot. Makuuhuoneen ikkunaan olen taiteillut herättävältä auringonvalolta suojaamaan jätesäkistä tehdyt verhot, jotka ovat itseasiassa aika hienot ja tyylikkäät! Jätesäkkiä on ommeltu yhteen ja kiinnitetty verhonipsuihin paksulla narulla. Olen varsin ylpeä käsityötaidoistani ;D

En taida tässä vaiheessa kirjoitella sen enempää, vaikka/koska kerrottavaa on tosi paljon. Mukavaa on kuitenkin kaiken kaikkiaan ollut ja tosi hauska tuttavaporukkakin on alkanut muodostua. Käytännön asiat rullaavat jo hyvin ja Amsterdamissa on paljon tutkittavaa. Opiskelu tuntuu tarpeeksi haastavalta ja mielenkiintoiselta, mutta toisaalta kauheaa stressiä ei ole onnistunut muodostumaan, koska asiat ovat pääosin ennestään tuttuja. Lopuksi vielä pari kuvaa Amsterdamin keskustasta, tarina jatkukoon seuraavassa jaksossa.

Amsterdamin keskustaa 11.9.2010

Turisti-Elina 11.9.2010

Zuiderkerk(?)-kirkko kanaalin päässä